Posted on

Sähköpostikirje (joulukuu 2018)

Ohessa Data-analytiikan osaamiskeskittymän sähköpostikirje joulukuulle.

UUSIMMAT tapahtumat:

MUUT ASIAT

MOOC-kurssien esittelysivua on täydenetty Udemyn, Udacityn, FutureLearnin ja Eduonixin kurssitarjonnan esimerkeillä. Myös TED talk -puhevideoille on lisätty uusi tallenne. Uusina sisältöinä lisättiin myös äänikirjoja ja opinnäytetöitä. Sovelluskohteiden esimerkkeihin on lisätty video IBM Watsonista uutisvirtojen suodattajana.

TuKKKin  syksylle suunnitellun Älykäs erikoistuminen Satakunnassa -seminaarin materiaalit ja tallenne ovat nähtävissä.

DAO-ryhmä osallistui SITRA:n rahoittamaan HeAP-hankkeeseen yhdessä SAMKin ja Tallinnan teknillisen yliopiston kanssa. Hankkeessa suunniteltiin ja pilotoitiin hyvinvointianalytiikan koulutusmoduuli. Hankkeen tuloksena julkaistiin raportti SITRA:n julkaisusarjassa, joka sisältää kirjoituksia suomalaisilta ja virolaisilta terveysdatan analytiikan ja terveydenhuollon digipalvelujen asiantuntijoilta. Lisätietoa hankkeesta: tarmo.lipping@tut.fi

Data-analytiikan osaamiskeskittymää perustava hanke päättyy vuoden lopussa. Hankkeessa luotu sivusto siirtyy vuoden 2019 puolella data-analytiikan ja optimoinnin tutkimusryhmälle (DAO). Myöhemmin sisältöä on tulossa myös DAO-ryhmän uusille Tampereen yliopiston tutkimus- ja projektisivuille.

Kannattaa seurata datatiede.fi -sivustoa ja data-analytiikan osaamiskeskittymän sähköposteja ja SOMEa (Twitter ja LinkedIn). Liittymällä verkostoon ja tilaamalla sähköpostikirjeen, saat tiedon uusista asioista ensimmäisten joukossa ja pääset varmistamaan paikkasi tilaisuuksiin ja niiden tietotarjontaan.

Hankkeen ja DAO-tiimin puolesta, kiitokset kuluneesta vuodesta ja sen aikana tehdystä yhteistyötä ja kiinnostuksestanne sivustoamme kohtaan.

Joulutervehdys 2018
Joulutervehdys 2018

Lisätietoja:


Posted on

Älykäs erikoistuminen -seminaarin tallenteet

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön syksylle suunnitteleman, mutta myöhemmin perutun, Älykäs erikoituminen Satakunnassa -seminaarin (20.9.2018) esitysmateriaalit ovat katsottavissa Satamittarin sivustolla. Tarjolla on koulutuksen teeman seminaarissakin puhujana olleen Jari kaivo-ojan esitys ja videotallenne. Satamittarin sivulle tulee myöhemmin myös raportti älykkäästä erikoistumisesta.

Taltiointi on tehty Porin yliopistokeskuksessa.

Lisätietoja:

 

 


Posted on

Sähköpostikirje (syyskuu 2018)

Ohessa Data-analytiikan osaamiskeskittymän sähköpostikirje syyskuulle.

UUSIMMAT tapahtumat:

MUUT ASIAT

Sivuston vieraskynänä lokakuussa oli Mika Suominen ja blogin aiheena tarvelähtäinen koulutus. MOOC-kurssien esittelysivu täydentyi samalla DataCampin tarjonnan esimerkeillä. TED talk -puhevideoille on lisätty oma sivu ja sivulle on koottu malliksi muutamia data-analytiikan hyödyntämistä käsitteleviä puheenvuoroja. Kevään 2018 Deep Learning-seminaarivideot pääsivät sivustolle. Videoilla esitellään kuusi käyttökohdetta ja käytännön toimia syväverkon opetusdatan käsittelystä. Sivustolla julkaistiin myös ensimmäinen erä TTY Porin analytiikan aiheen kurssien esittelyvideoita. Innovaatioalustan R/Shiny-esimerkit siirtyvät toiselle palvelimelle. Samalla huomattiin muutaman esimerkin osalta toimintaongelmia ja niitä selvitetään.

Prizztechin Hyväksi-hanke tuotti loppujulkaisun ja Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön koordinoima Growing Your Business- verkostohanke tuotti oppaan liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistämiseen.

Seuraava sähköpostikirje on suunniteltu julkaistavan joulukuussa.

Kannattaa seurata datatiede.fi -sivustoa ja data-analytiikan osaamiskeskittymän sähköposteja ja SOMEa (Twitter ja LinkedIn). Liittymällä verkostoon ja tilaamalla sähköpostikirjeen, saat tiedon uusista asioista ensimmäisten joukossa ja pääset varmistamaan paikkasi tilaisuuksiin ja niiden tietotarjontaan.

Hankkeen ja tiimin puolesta, hyvää syksyä, toivottaa Data-analytiikan osaamiskeskittymän tiimi.

Enonkoski, Finland
Enonkoski, Finland

ps. Erilaiset datajärvet (data lakes) tekevät tuloaan. Joko tiedät, mitä ne ovat? Asiaa on pohdittu niin Atomimummon kuin  Invenconkin blogeissa.

Lisätietoja:


Posted on

Growing Your Business -verkostohankkeen opas

Liiketoiminnan kasvun ja kansainvälistämisen opas
Liiketoiminnan kasvun ja kansainvälistämisen opas

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön koordinoima Growing Your Business -verkostohanke on tuottanut Liiketoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen oppaan, case Satakunta. Growing Your Business -verkostohanketta (2016-2018) on rahoittanut Euroopan aluekehitysrahasto Keski-Suomen ELY-keskuksen kautta. Opas esittelee verkoston toimintaan osallistuneita alueellisia toimijoita, jotka tukevat yrittäjiä kasvuun ja kansainvälistymiseen liittyvissä teemoissa. Hankkeen vastuullisen johtajan Kimmo Laakson mukaan Satakunnassa on tarjolla yrittäjille tukea ja apua monipuolisesti. Toimijat on jaoteltu julkisiin, yksityisiin ja kolmannen sektorin toimijoihin. Lisäksi tukea yrittäjille tarjoaa Satakunnan korkeakoululaitos (Porin yliopistokeskus ja Satakunnan ammattikorkeakoulu).

Myös Data-analytiikan osaamiskeskittymä esittäytyi verkostohankkeen järjestämässä tilaisuudessa helmikuussa 2017.

Lisätietoja:


Posted on

Match Amazon Web Services (26.9.2018)

Amazon Web Services Porissa!

AWS 2018 -esitekuva (Amazon Web Services)

Tapahtuma-aika ja -paikka: Ke 26.9.2018 klo 11.30 – 16.00, Porin yliopistokeskus, Pohjoisranta 11 A, Pori

Tilaisuus on maksuton, mutta edellyttää ennakkoilmoittautumista 18.9.2018 mennessä.

ILMOITTAUTUMINEN on PÄÄTTYNYT

Tampereen teknillisen yliopiston Porissa toimiva Data-analytiikan osaamiskeskittymä ja Amazon Web Services User Group Finland järjestävät maksuttoman esittely- ja matching-tilaisuuden Porissa. Tilaisuus on suunnattu yritysten ja organisaatioiden pilvipalvelujen käytöstä ja kehittämisestä vastaaville sekä muille AWS-aiheesta kiinnostuneille.

Tapahtuman esittelyosuudessa osallistujat pääsevät tutustumaan Amazon Web Service User Group Finlandin toimintaan Chief Technologist Rolf Kosken (Cybercom Group) esittelemänä. Varsinaisen Amazon Web Servicen tarjoamiin ominaisuuksiin pureudutaan Partner Solutions Architect Paul Ahlgrenin (AWS) ja  Rolf Kosken esitysten myötä. Lisäksi AWS:n käyttöön liittyvästä osaamisesta ja kokemuksista kertovat puheenvuoroissaan Dyme Solutions ja Porin kaupungin tietohallinto. Tapahtuman matching-osuudessa osallistujille on tarjolla henkilökohtaista keskustelua ja verkostoitumista AWS-toimijoiden kanssa.

Esite ja ohjelma (PDF)

Ohjelma:

11.30 Ilmoittautuminen (ja verkostoitumista ja esittäytymisiä)
1. krs aula, siirtyminen auditorioon (1.krs, AUD 125)

11.50 Avaus
Jari Turunen, projektipäällikkö
Tampereen teknillinen yliopisto, Pori

Projektipäällikkö Jari Turunen avaa AWS-tilaisuuden
Projektipäällikkö Jari Turunen avaa AWS-tilaisuuden

PDF-esitys

12.00 Puheenvuorot

AWS User group Finlandin toiminnasta
Rolf Koski, Cybercom Group

Rolf Koski esittelee AWS user Group Finlandin toimintaa
Rolf Koski esittelee AWS user Group Finlandin toimintaa

PDF-esitys (slideshare.net)

AWS as your preferred partner
Paul Ahlgren, Amazon Web Services

Paul Ahlgren introducing Amazon Web Service
Paul Ahlgren introducing Amazon Web Service

PDF-esitys

Menestyksekkäästi julkiseen pilveen
Rolf Koski, Cybercom Group

Janne Harjamäki and Paul Algren listening discussion with audience
Janne Harjamäki and Paul Algren listening discussion with audience

PDF-esitys (slideshare.net)

AWS käytännössä
Markus Suula, Dyme Solutions

Kuvaus

Mitä ohjelmointi on AWS-alustan päälle? Käytännön esimerkki, joka esittelee AWS:n palvelitonta tarjontaa.

Kai Vainio esittelee Dyme Solutionsin toimintaa
Kai Vainio esittelee Dyme Solutionsin toimintaa

PDF-esitys (yritysesittely)

Markus Suula demoaa AWS-esimerkin livenä
Markus Suula demoaa AWS-esimerkin livenä


Koodiesimerkki (ZIP)

AWS käyttäjän näkökulma
Pasi Porkka, Porin kaupunki/tietohallinto

Pasi Porkka esittelee Porin kaupungin DataLake-hanketta
Pasi Porkka esittelee Porin kaupungin DataLake-hanketta

PDF-esitys

14.10 Data-analytiikan osaamiskeskittymän verkoston esittely
Janne Harjamäki, projektitutkija
Tampereen teknillinen yliopisto, Pori

AWS-esittelyosuuden yleisöä
AWS-esittelyosuuden yleisöä

PDF-esitys

14.25 Tauko (verkostoitumista)
1. krs aula, siirtyminen Matching-osuuteen (3. krs)

14.45 Match AWS
LK344, 3. krs (myös LK327 on käytössä yleiseen keskusteluun ja verkostoitumiseen)
15 minuutin tapaamisia AWS-toimijoiden kanssa erillisen varauslistan mukaan. Mukana esittelyosuuden puhujien lisäksi Hubble,..


VARAUSLISTA

15.45 Tilaisuuden yhteenveto
AWS User Group Finland
Jari Turunen ja Janne Harjamäki, Tampereen teknillinen yliopisto, Pori

16.00 Tilaisuuden päätös


Tilaisuus on maksuton, mutta edellyttää ennakkoilmoittautumista 18.9.2018 mennessä.

ILMOITTAUTUMINEN on PÄÄTTYNYT

Lisätietoja:

  • Tapahtuman PALAUTELOMAKE (suljettu)

Posted on

Kevään 2018 Deep Learning -seminaarivideot

TTY Porin yksikössä järjestetiin sarja Deep Learning -seminaareja liittyen ohjelmistotekniikan kurssiin PLA-79100 Johtamisen ja tietotekniikan erityiskysymyksiä. Osa seminaarin esityksistä on videoitu ja katsottavissa sivustollamme. Esityksissä syväverkkotekniikoiden avulla käsitellään peltojen dronekuvausta, lintujen kuvatunnistusta, energiakulutusmallia joukkoliikenteelle, tekstisymbolien ja soittimien ääninäyteiden tunnistusta sekä huoltopalvelupyyntöjen luokittua.

Lisätietoja:


Posted on

Sähköpostikirje (kesäkuu 2018)

Ohessa Data-analytiikan osaamiskeskittymän sähköpostikirje kesäkuulle.

UUSIMMAT tapahtumat:

  • Järjestämme syksyllä työpajoja ja seminaarin koulutuksen teemasta. Työpajojen osalta aiheksi on suunniteltu Match Amazon Web Services (syyskuu) sekä Lohkoketjut ja Jupyter (lokakuu). AWS-osaamista tarjoavat ja match making -tapaamisista kiinnostuneet yritykset voivat jo olla yhteydessä sähköpostilla.  Syksyn seminaarin ajankohdaksi on suunniteltu 7.11.2018 ja sisällön suunnittelu on jo käynnissä. Yhteistyöstä kiinnostuneet voivat olla yhteydessä sähköpostilla. Työpajojen ja seminaarin tapahtumasivut aktivoituvat alkusyksystä.
  • Järjestimme seminaarin teollisuuden teemasta 7.6.2018. Seminaarissa oli  runsaasti osallistuja ja työpajoissa saatiin aikaan monia hyviä ideoita (tulokset nähtävissä semiaarin työpajan materiaalisivulla). Myös SAMKin tilaisuuteen tuoma VR-lasien esittely oli suosittu.
  • Olimme mukana Pohjois-Satakunnan seutuverkon (PSSV) järjestämässä Älynvoimaa data-analytiikalla -aamutapahtumassa 7.5.2018 Kankaanpäässä. Tarjolla oli Pohjois-Satakuntaan suunnattu esityspaketti data-analytiikan hyödyntämisen mahdollisuuksista.
  • Olimme mukana TapahtumaTinderissä (5.6.2018) ja Match INDUSTRY 2018  (13.-14.6.2018) -tapahtumissa. Uusi Satakunnan käyttöön suunnattu tapahtumatietokanta mahdollistaa aiempaa monipuolisemman tapahtumaviestinnän. MI18 tarjosi ensimmäisenä päivänä (meri)teollisuuden tulevaisuusnäkymiä käsittelevän seminaaripaketin ja toisena päivänä käytiin lyhyitä kontaktointivartteja tapaamisajan sopineiden kesken. Lisäksi tavattavissa oli tapahtuman pääpartnereita.

 

MUUT ASIAT

Toukokuussa voimaan tulleet tietosuoja-asiat näkyvät sivustollamme mm. uuden evästeistä kertovan pop-upin ja tietosuoja-asioita käsittelevän sivun myötä. Myös sivustolta avattaviin lomakkeisiin on lisätty linkit tietosuoja-asiaan. Jatkamme aiheeseen liittyviä kehitystoimia.

Data-analytiikan hyödyntämiskyselyyn saatu vastausten lukumäärä nousee verkkaisesti järjestettyjen tapahtumien myötä. Vastauksia kaivataan edelleen lisää, jotta niiden määrä riittää tulosten tilastolliseen analysointiin. Tavoitteena on päästä aloittamaan tuloksia käsittelevän kartoitusdokumentin tuottaminen alkusyksystä.

Tammikuussa datatieteelle avatun LinkedIn-verkoston jäsenten määrä on jälleen lisääntynyt muutamalla. Tällä hetkellä kanava täydentää tapahtumaviestintäämme ja sitä voidaan jatkossa käyttää myös keskustelukanavan luomiseen.

Seuraava sähköpostikirje julkaistaan syksyllä.

Kannattaa seurata datatiede.fi -sivustoa ja data-analytiikan osaamiskeskittymän sähköposteja. Liittymällä verkostoon ja tilaamalla sähköpostikirjeen, saat tiedon uusista asioista ensimmäisten joukossa ja pääset varmistamaan paikkasi tilaisuuksiin ja niiden tietotarjontaan.

Hankkeen ja tiimin puolesta, hyvää kesää ja juhannusta, toivottaa Data-analytiikan osaamiskeskittymän tiimi.

Smoke sauna
Smoke sauna

Lisätietoja:


Posted on

Sähköpostikirje (huhtikuu 2018)

Ohessa Data-analytiikan osaamiskeskittymän sähköpostikirje huhtikuulle.

UUSIMMAT tapahtumat:

  • Järjestämme seminaarin teollisuuden teemasta 7.6.2018. Tarjolla monta mielenkiintoista yrityspuhujaa sekä kaksi työpajaa. Ilmoittautuminen on käynnissä.
  • Olemme mukana Älynvoimaa data-analytiikalla -aamutapahtumassa 7.5.2018 Kankaanpäässä. Tarjolla on Pohjois-Satakuntaan suunnattu tietopaketti data-analytiikan hyödyntämisen mahdollisuuksista.
  • Järjestimme Google Cloud Platform hands-on workshopin 25.4.2018 Porin yliopistokeskuksessa. Työpajassa osallistujat pääsivät kokeilemaan Trafin liikennedatan hyödyntämistä tietokannan ja raportointityökalujen kautta. Esitysmateriaalia sivustolla.
  • Järjestimme yhdessä UCPori Klubin kanssa teemabrunssin 4.4.2018. Teemabrunssilla esiteltiin julkaistu data-analytiikan selvitys. Lisäksi brunssilla pohdittiin data-analytiikan hyödyntämistä ja datatiede.fi -sivuston kehittämistä.
  • Sivuston ulkoasuun on tehty Teemabrunssin myötä pieniä muutoksia. Esimerkiksi tapahtumakalenteri löytyy nyt sivupalkista. Kalenterissa on paljon mielenkiintoista tarjontaa touko- ja kesäkuulle. Esimerkiksi TIEKE:n seminaari Yliopistokeskuksessa 17.5.2018 ja Hyväksi-hankkeen seminaari SAMKissa 21.5.2018 ja TapahtumaTinder Yliopistokeskuksessa 5.6.2018. Data-analytiikan osaamiskeskittymä on mukana  tapahtumissa verkostoitumassa.

MUUT ASIAT

Tammikuussa avatussa LinkedIn-verkostossamme jo yli 20 jäsentä

Seuraava sähköpostikirje tulossa kesäkuussa ennen juhannusta.

Kannattaa seurata sivustoa ja sähköpostia. Liittymällä verkostoon ja tilaamalla sähköpostikirjeen, saat tiedon uusista asioista ensimmäisten joukossa ja pääset varmistamaan paikkasi tilaisuuksiin ja tarjontaan.

Hankkeen ja tiimin puolesta, hyvää kevään alkua ja vappua, toivottaa Data-analytiikan osaamiskeskittymän tiimi.

Balls
Balls

ps. Kaupan alalla myyntiin ja tuotteisiin liittyvää analytiikkaa ja analyysejä tehdään esimerkiksi tuotesijoittelussa vuodenaikoihin ja tapahtumiin liittyen. Olet varmasti huomannut, että esimerkiksi vappuun liittyvät tuotteet ovat olleet viime aikoina tavallista enemmän esillä ja usein kätevinä tuote-yhdistelminä (kuten vappupallot ja ilmapumppu).

Lisätietoja:


Posted on

Kevään 2018 Deep Learning -seminaareja

TTY Porin yksikössä järjestetään sarja seminaareja liittyen ohjelmistotekniikan kurssiin PLA-79100 Johtamisen ja tietotekniikan erityiskysymyksiä. Loppukeväällä on tarjolla vielä muutama seminaari. Seminaareihin voidaan ottaa mukaan myös yleisöä. Seminaareja pidetään Porin yliopistokeskuksessa torstaisin klo 15-18. Tarkemmat päivämäärät löytyvät opinto-oppaasta. Osallistumisesta kiinnostuneita pyydetään olemaan yhteydessä Tarmo Lippingiin.

Lisätietoja:


Posted on

Google Cloud Platform hands-on workshop Porissa

GCP 2018 esitekuva

Google Cloud Platform Porissa!

Järjestämme yhdessä Koivu SolutionsinGooglen ja Robocoastin kanssa 25.4.2018 tilaisuuden, jossa osallistujat pääsevät tutustumaan ja kokeilemaan Google Cloud Platform -pilvialustaa Porin yliopistokeskuksessa (klo 11.30 – 16.00).

Työpajan esittelyosuudessa osallistujat pääsevät tutustumaan Google Cloud Platformin tarjoamiin ominaisuuksiin Taneli Lepän (Google Finland) ja Sami Lahden (Koivu Solutions) esitysten myötä. Koivu Solutionsin asiantuntijoiden vetämässä työpajan kokeiluosuudessa pääset kokeilemaan Big data pipelinea käytännössä. Sinulla on myös mahdollisuus keskustella Koivu Solutionsin ja Googlen edustajien kanssa oman yrityksesi analytiikan tarpeista. Samalla pääset verkostoitumaan muiden aiheesta ja teknologiasta kiinnostuneiden kesken.

Ilmoittautuminen on päättynyt

 

Esite ja päivän ohjelma (PDF):

11.30 Ilmoittautuminen ja kahvi
LK344, 3. krs

12.00 Avaus
Jari Turunen, projektipäällikkö, Tampereen teknillinen yliopisto, Pori

(päivän ohjelmajärjestystä hieman muutettiin)

Robocoast update
Mikko Puputti, klusteripäällikkö (Robocoast), Prizztech

Mikko Puputti kertoi Robocoastin toiminnasta verkostosta
Mikko Puputti kertoi Robocoastin toiminnasta ja verkostosta

Google Cloud Platform -yleisesittely (etäyhteys)
Taneli Leppä, Customer Engineer/Google Cloud/CISSP, Google Finland

Taneli Leppä esitteli Google Cloud Platrformia ja muita Googlen palveluja
Taneli Leppä esitteli Google Cloud Platrformia ja muita Googlen palveluja

Iot ja Big data pipeline-ratkaisut
Sami Lahti, Senior Technology Architect/Co-Founder, Koivu Solutions

Sami Lahti esitteli Google Cloud Platrformin hyödyntämiskohteita
Sami Lahti esitteli Google Cloud Platrformin hyödyntämiskohteita

PDF-esitys (sisältää myös työpajan osuuden vaiheita)

Data-analytiikan osaamiskeskittymän verkosto
Janne Harjamäki, projektitutkija, Tampereen teknillinen yliopisto, Pori

Janne Harjamäki kertoi Data-analytiikan osaamiskeskittymän verkostosta
Janne Harjamäki kertoi Data-analytiikan osaamiskeskittymän verkostosta

PDF-esitys

13.40 Tauko

13.40 Google Cloud Platform / Big data pipeline-harjoituksia
Team Koivu Solutions

2-4 kpl harjoituksia osallistujien omaan tahtiin
Harjoitus #1: Pub/Sub (viestien puskurointi)
Harjoitus #2: Cloud Functions (viestien käsittely)
Harjoitus #3: BigQuery (raportointi/tietokanta)
Harjoitus #4: Data Studio (raportointiohjelma)

GitHub Link (Koivu Solutionsin laatima ”lunttilappu” harjoitusten suorittamiseen)

Kuvia harjoitusten tuloksista (Trafin liikennedatan analysointia raportin kautta)

GCP-työpajan rajoitusten tuloksia (kuva 1)
GCP-työpajan rajoitusten tuloksia (kuva 1)
GCP-työpajan rajoitusten tuloksia (kuva 2)
GCP-työpajan rajoitusten tuloksia (kuva 2)
GCP-työpajan rajoitusten tuloksia (kuva 3)
GCP-työpajan rajoitusten tuloksia (kuva 3)

15.40 Työpajan yhteenveto ja keskustelua
Team Koivu Solutions ja Robocoast
Jari Turunen ja Janne Harjamäki, TTY Pori

16.00 Tilaisuuden päätös

Tilaisuus on maksuton, mutta edellyttää ennakkoilmoittautumista. Se sopii yritysten ja organisaatioiden teknologiasta ja kehittämisestä vastaaville henkilöille, joilla on myös hieman aiempaa kokemusta ohjelmointitaidoista.

Mukaan mahtuu 30 ensimmäistä ilmoittautunutta. Määrä sisältää noin 20 paikkaa kokeiluosuuteen sekä paikkoja kuuntelijoille tai muuten pelkästään esittelyyn osallistuville ja verkostoitumisesta kiinnostuneille (muista mainita kuuntelijaksi tulosta ilmoittautumisen yhteydessä).
Mukaan kokeiluosuuteen tarvitset oma koneen ja aktiivisen Google Cloud Platform -tilin.

Ilmoittautuminen on päättynyt

Käytössämme on yliopistokeskuksen WLAN -verkko (WLAN-tunnukset annetaan tapahtuman yhteydessä).

Hands-on työpajojen tapahtumasarja

Tilaisuus toimii osana uutta innovointia ja verkostoitumista tukevaa tapahtumasarjaa, jossa tutustutaan esimerkiksi erilaisiin pilvialustoihin.

Lisätietoja: