Posted on

Yritysvierailu Alma Manu Oy:llä (24.1. ja 3.2.2017)

Osaamiskeskittymän tiimin jäseniä kävi tutustumassa Alma Manun Porin toimistolla. Ensimmäisellä käynnillä saimme tuntumaa yrityksen tuotteista ja palveluista ja vastaavasti esittelimme data-analytiikan hyödyntämisen esimerkkejä, osaamiskeskittymää sekä verkoston tarjontaa. Toisella kerralla tutustuimme tarkemmin yrityksen työkaluihin ja kehitystarpeisiin.

Alma Manulla on toimintaa Satakunnan lisäksi Pirkanmaalla ja Lapissa. Huolimatta siitä, että julkaisusisältöä siirtyy koko ajan enemmän digitaalimaailmaan, ovat myös painotuotannon ja jakelun määrä kasvussa. Perinteisten aamulehtien lisäksi yhtiöllä on paljon osoitteellista jakelua (esimerkiksi kirjeet ja mainokset). Tulevaisuudessa jakelussa voi olla monia muitakin tuotteita.

Satakunnan alueen noin 160 jakelupiirin suunnittelussa hyödynnetään Distribution Innovation -piirisuunnittelujärjestelmää, jonka kautta asiakaspisteet (postilaatikot ja niiden GPS-pisteet) ja niiden palvelureittiä kartalla voidaan suunnitella eri tarpeiden (liikkumistapa, suoritusaika, piirien määrä) mukaan. Kaikesta jakeluun liittyvästä toiminnasta kertyy historia-dataa, jota on mahdollista tutkia ja hyödyntää (mutta jota ei ole vielä hyödynnetty).

Palvelun ja sen kehittämisen osalta haasteina ovat palvelulupaukseen liittyvät asiat. Lyhyellä aikavälillä tapahtuva työn määrä  (paljon jaettavaa muutaman yötunnin aikana), vaihtuvat jakelutarpeet (eri tuotteita ja asiakasryhmiä sekä niiden kohdistamista alueilla eri päivinä) ja niihin liittyvän työkuorman tasaaminen antavat data-analytiikalle todella haastellisia tehtäviä ratkaistavaksi.
Alma Manu -logo
Lisätietoja:

Janne Harjamäki, projektitutkija (janne.harjamaki (at) tut.fi)

Alma Manu (jakelun yhteystiedot)

Distribution Innovation

Katso myös Alma Manun esittely diat (PDF, julkaistu Smart City Pori – Tulosta tapahtumilla 26.5.2016)