Julkaistu

Älynvoimalla eteenpäin 23.1.2019

Seuraava Älynvoimalla eteenpäin -tilaisuus on keskiviikkona 23.1.2019 klo 12-16 Kankaanpääsalissa. Teemana on SmartCity sekä sitä lähellä olevat aiheet. Tilaisuudessa kuullaan muun muassa Napapiirin Energia ja Vesi Oy:n toimitusjohtaja Kristian Gullstenin puheenvuoro. Hän saapuu jakamaan kokemuksia lappilaisista älykaupunkitoteutuksista.

Lisätietoja linkistä ja Teppo Niinisalo, 040 012 3002, teppo.niinisalo@pssv.fi

Julkaistu

Nordic Business Forum 2018 26.-27.8.2018

NORDIC BUSINESS FORUM 2018 LIVESTREAMAUS PORISSA 26-27.9.2018

Nordic Business Forum 2018, tänä vuonna Helsingissä järjestettävä yksi maailman merkittävimmistä liike-elämän seminaareista lähetetään livestreamauksena Porissa keskiviikkona ja torstaina 26-27.9.2018.

Nyt sinulla on loistava mahdollisuus seurata ensimmäistä kertaa koko maailman huippupuhujien esityksiä Porin yliopistokeskuksessa!

Tämän vuoden seminaarin aiheina ovat strategia, AI (tekoäly) sekä Peak Performance. Tilaisuus huipentuu jälkimmäisenä seminaaripäivänä Yhdysvaltojen 44. presidentin Barack Obaman puheenvuoroon.

Lisätiedot linkistä (satamittari).

Julkaistu

Älykäs erikoistuminen Satakunnassa -seminaari 20.9.2018

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö järjestää iltapäivän kestävän Älykäs erikoituminen Satakunnassa -seminaarin Porin yliopistokeskuksessa (aud 125). Seminaarin tavoitteena on jakaa tietoutta älykkään erikoistumisen ratkaisuista Satakunnassa, kuulla tulevaisuuden haasteista ja verkottaa aihepiirin parissa työskenteleviä toimijoita entistä tiiviimmin yhteen.

Tilaisuus on osallistujille maksuton, mutta vaatii ilmoittautumista ennakkoon.

Lisätietoja linkistä (www.ucpori.fi)

Julkaistu

VÄÄRÄÄ VIENTIÄ JA OIKEAA OSAAMISTA! -seminaari 6.9.2018

Growing Your Business -verkoston seuraava seminaari ”Väärää vientiä ja oikeaa osaamista!” pidetään Koulutus- ja Juhlatalo Mekanissa torstaina 6.9.2018 klo 13-16

Seminaarissa puhujina mm:

  • Startup-sijoittaja ja yrittäjä Kim Väisänen. Leijonan luolastakin tuttu Väisänen puhuu teemasta Väärää vientiä ja yrittämistä.
  • Toimitusjohtaja, KTM, osaamisen muotoilija, sparraaja ja mentaalivalmentaja Heli Tuulenmäki, Competence Design Oy. Tuulenmäen teemana on Osaaminen yrityksen menestystekijänä.

Tilaisuus on ilmainen, mutta vaatii ilmoittautumista viimeistään maanantaina 3.9.2018

Lisätietoja linkistä
Julkaistu

MatchINDUSTRY – MI18 13.-14.6.2018

Teollisuuden kontakti- ja neuvottelutapahtuma, 13.–14.6.2018, Pori, Suomi Finland

MatchINDUSTRY – MI18 on teollisuuden businesstapahtuma, jossa globaaleilla markkinoilla toimivat meri-, energia- ja teknologiateollisuuden yritykset vahvistavat toimittajaketjuaan sekä hakevat uusia liiketoiminta- ja teknologiapartnereita.

MatchINDUSTRY tarjoaa eri alojen toimittaja-, teknologia ja palveluyrityksille liiketoimintamahdollisuuksia sekä tehokkaan foorumin verkostoitumiseen ja uusien asiakassuhteiden solmimiseen.

Tule vahvistamaan yrityksesi verkostoja ja solmimaan uusia liiketoimintakumppanuuksia!

 

Myös Data-analytiikan osaamiskeskittymä on mukana SAMK-kampuksella (13.6.2018  klo 11-17) ja etsii tapahtuman yhteydessä uusia kontakteja sekä tapaa mielellään nykyisiä. Tule tapaamaan ja juttelemaan tai jätä yhteystietosi ja kerro, miten voimme olla avuksi. Olemme myös verkostointityökalu Brellassa (Janne Harjamäki).

Lisätiedot linkistä.

Julkaistu

Suomi tekoälyn paalupaikalla – Porissa 16.5.2018

Suomi tekoälyn paalupaikalla -seminaarisarja esittelee uusien teknologioiden luomia liiketoimintamahdollisuuksia ja kuinka niiden avulla aikaansaadaan ja ylläpidetään kasvua ja kilpailukykyä.

Myös Data-analytiikan osaamiskeskittymä on mukana ja etsii tapahtuman yhteydessä uusia kontakteja sekä tapaa mielellään nykyisiä. Tule tapaamaan ja juttelemaan tai jätä yhteystietosi ja kerro, miten voimme olla avuksi.

Lisätiedot linkistä.