Digitalisaatiosta

Data-analytiikan hyödyntäminen edellyttää digitalisaatiota eli digitoitavien tai digitoitujen asioiden toimintojen, prosessien ja datan sisällön kehittämistä nykyistä paremmin koneiden käsiteltävään muotoon. Se avaa myös mahdollisuuksia kokonaan uusien asioiden luomiseen.

Askel digitalisaation polulle
Askel digitalisaation polulle

Tietoa voidaan kuvata neljällä tasolla, joista käytetään nimikkeitä Data, Informaatio, Tietämys ja Ymmärrys. Paremmalle tasolle pääseminen edellyttää tiedon rikastamista ja tutkimista ja kykyjä tiedon soveltamiseen.

Digitalisaatioon liittyviä mahdollistajia ovat esimerkiksi pilvipalvelut, esineiden Internet (IoT), Big Data ja alustat. Automatiikan ja robotiikan myötä perinteiset työtehtävät uudistuvat kun ihmisen rooli muuttuu rutiinien suorittajasta niiden ohjaajaksi. Autonomisiin toimintoihin odotetaan ratkaisuja kehittyvästä tekoälystä. Tavoitteiden saavuttaminen vaatii tekoälyltä kuitenkin korkeampaa oppivuutta ja suorituskyvyn laaja-alaisuutta.

Data-analytiikan nykytilasta ja sen hyödyntämisestä Satakunnassa kertova selvitys käsittelee digitalisaatiota luvussa kaksi.

 

Lisätietoja: